Etusivulle
2002 2003 2004 2005 Yhteistyökumppanit Palaute
Summanjoki 5.5.2002

Summanjoki oli tähän asti melomistani joista suurin. Vesistöllä on kokoa 569 km2, joista järviä 2,2 %. Joen keskivirtaama on 4,6 m3/s. Summanjoki on yksi harvoista Etelä-Suomen meritaimenjoista ja sen kunnostamiseen on käytetty sekä aikaa että rahaa. Melojia ei vain ole otettu juurikaan huomioon kiviä virtaan vieritettäessä. Suokaamme tämä kuitenkin hupenevalle luonnontaimenkannalle.

Melontaretkeilyyn joki soveltuu varsin huonosti. Lähdin liikkeelle Anjalankosken puolelta Myllykoskelta ja lopetin Vehkalahdelle Seppälän venesatamaan. Maisemat jokivarressa ovat varsin yksitoikkoiset ja muutamat joen koskista ovat aivan liian vaativia tavallisille retkimelojille. Siirtymiset ohi patojen ja koskien ovat pitkiä ja vaivalloisia. Vaativille melojille kosket sen sijaan tarjoavat runsaasti haasteita.

Jokivarren historiasta kertovat lukuisat muinaiset hautapaikat kivi- ja pronssikausilta. Mielenkiintoinen on myös entinen rautatiesilta, jolta voi käydä tutkimassa alla kuohuvan könkään ennen koskenlaskua. Metsäkylän historialliset teollisuusrakennelmat tuovat myös oman lisänsä jokivarren historiaan. Maisemiltaan joki on ehkä hienoimmillaan pienellä metsätaipaleella ennen Pitkäkoskea. Tienoo soveltuu hienosti myös jalkaisin tehtävään luontoretkeen.

Summanjoella minulle kertyi melottavaa noin 25 km. Kaiken kaikkiaan olen nyt melonut jokia 95 km.







[design by suhis.net]