Etusivulle
2002 2003 2004 2005 Yhteistyökumppanit Palaute
Kymijoki 8. - 12.5.2002

Päijänteen vedet laskevat Kalkkisten kosken kautta Ruotsalaiseen ja Heinolan Jyrängön virrasta edelleen Konniveteen. Kun nämä valtavat vesimassat ahtautuvat Vuolenkoskella kapeaan uomaan on Kymijoki saanut alkunsa. Vuolenkoskella on myös ensimmäinen joen voimasta sähköä jauhava voimalaitos. Silti kahlehdittunakin on Kymijoki maakuntansa ja koko etelärannikkomme ehdoton valtavirta.

Lähdin keskiviikkoiltana 8. toukokuuta liikkeelle Vuolenkoskelta Iitistä. Kesäasutuksestaan tunnetun Iitin kunnan alueella on Kymijoki ehkä jyhkeimmillään. Lukuisat kalliomaalaukset ja muinaishaudat matkan varrella kertovat virran muinoin olleen tärkeä reitti rannikolta sisämaahan ja päinvastoin. Levottomista ajoista muistuttaa Hiidenvuoren mahtava vartio- ja linnoitusvuori.

Hiidensaarella - linnoitusvuoren kupeella - sijaitsee myös koko jokivarren (!) ainoa maastoon merkitty leiriytymis- ja nuotiopaikka. Tiheään rakennetuilla rannoilla on retkeilijän vaikea löytää tauko- ja leiripaikkoja. Kunnat voisivat kaavoitus- ja käyttösuunnitelmissaan suoda myös hieman huomiota vesireittejä käyttäville retkeilijöille.

Voikkaalta aina Anjalankoskelle Kymijoki soveltuu huonosti - jos ollenkaan - melontaretkeilyyn. Valtavat voimala- ja teollisuuslaitokset tukkivat jokiuoman ja siirtymätaipaleista maitse tulee kohtuuttoman hankalia. Sen sijaan joen alajuoksu Anjalasta Ruotsinpyhtäälle soveltuu melontaan jo varsin hyvin. Matkalle sattuu muutama vauhdikas koskikin. Tuuli vaan voi leveässä jokiuomassa tehdä omia tepposiaan. Lopetin melonnan sunnuntaina 12. toukokuuta Ruotsinpyhtään kauniille ruukkialueelle. Kilometrejä jäi taakse noin 100. Melontaseikkailun kokonaiskilometrimäärä on nyt 195.

Mikään erämaajoki ei Kymijoki ole miltään osin. Yläjuoksua leimaa tiheä kesäasutus ja alajuoksua peltoaukeat. Valkmusan kansallispuistokin sivuaa jokivartta vain muutaman sadan metrin matkalta. Alajuoksun vapaista koskista Ahvionkoski tarjoaa kyllä paikalla leiriä pitäville koskimelojille hienot puitteet harjoittelulle.

Huoltajalle Kymijoki on paljon mielenkiintoisempi projekti. Matkalle sattuu varsin paljon nähtävää ja katseltavaa. Valitettavasti ajankohta vain oli liian aikainen. Mm. Verlan maailmanperintöalue avataan vasta myöhemmin toukokuussa, samoin Anjalassa sijaitsevan Kartanomuseon palvelut. Ulla kävi kuitenkin Moision kartanolla taidetta katsomassa, Mustialan arboretumissa täydentämässä kotipuutarhan lajistoa sekä Verlan ruukkialueella kävelemässä.

Radio Suomen Kymen paikallisradio esitteli Eerikin päivän henkilönä maanantaina 6. toukokuuta ja soitteli kuulumiset jokivarresta perjantaina 10. toukokuuta. Heinolassa ilmestyvä Itä-Häme kertoi melontaseikkailusta 9. toukokuuta.

Erämelonnan SM-kilpailut käytiin Repoveden alueella 24. - 25.5.2008. Kilpasarjalaiset pääsivät melomaan puolustusvoimien varoalueen läpi Tervajärveltä Tihvetjärveen laskevan joki- ja järvireitin. Osallistuin yhdessä parini Sami Halenin kanssa avoimeen kaksikkosarjaan, jossa sijoituimme hopealle (lisätty 14.6.2008).

Meloimme Hannan kanssa touko-kesäkuun vaihteessa Leivonmäen kansallispuiston Rutajärvellä. Kaksi saaressa ollutta laavua olivat erittäin siistejä ja vähän käytettyjä, mantereella sijaitsevilla tulipaikoilla sen sijaan riitti ihmisiä. Voimassa ollut metsäpalovaroitus ei ikävä kyllä vaikuttanut ihmisten tulentekoon millään tavalla. Leivonmäen kansallispuisto on pienestä koostaan huolimatta luonnoltaan erittäin monimuotoinen. Se on myös hieno viikonloppuretkien patikointi- ja melontakohde (lisätty 14.6.2008).







[design by suhis.net]