Etusivulle
2002 2003 2004 2005 Yhteistyökumppanit Palaute
Vantaanjoki 14. - 15.6.2002

Neidonkorennot jatkoivat soidintanssejaan myös Vantaanjoella ja kurjenmiekan sekä ulpukan keltaiset kukat koristivat jokivarressa matkaani. Pari päivää kestäneet sateet juuri ennen melontaani olivat nostaneet hieman joen vedenpintaa ja vieneet metsäpalovaroituksen mennessään. Lauantain auringonpaiste sai monet kalastajat ja muut ulkoilijat joen varteen virkistäytymään ja makkarat paistuivat useilla nuotiopaikoilla. Nukarinkoskella näin myös ensimmäiset retkimelojat seikkailuni aikana. Neljä kaverusta oli liikkeellä kahdella inkkarilla ja kokkeja kun olivat, niin ruokaa ja juomaa oli matkassa sen mukaisesti.

Lähdin lauantaiaamusta liikkeelle Hyvinkään maaseutuopistolta. Vesillelaskupaikalla oli tähän mennessä ainoa näkemäni melojien tarpeita varten tehty tarpeeksi matala laituri. Paikka antoi muutenkin odottaa paljon tulevalta retkeltä Vantaanjoen viitoitetulla reitillä. Hyvät opasteet, nuotiopaikka ja WC ihan vain retkimelojien tarpeita varten jokirantaan rakennettuina. Ihan näin hyvin ei matkan varrella asiat kuitenkaan olleet. Opasteita puuttui matkan varrelta paljon ja koko reitillä oli vain yksi laavu yöpymistä varten.

Itse joki tarjosi tähän mennessä melomistani parhaat puitteet retkimelontaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vesi riitti kaikissa koskissa laskemiseen ja pidempiä maitse tehtäviä kantotaipaleita oli reitin varrella ainoastaan kolme. Maisemat olivat vaihtelevia eikä Vantaanjoen uoma ole tuulelle läheskään yhtä altis kuten Musti- ja Porvoonjoilla.

Erityisesti oli hienoa laskea Pitkä- ja Ruutinkoski Vantaan ja Helsingin rajalla. Vesi oli alhaalla ja kivet pinnassa joten luovia piti ja paljon. Varsinkin Pitkäkosken toista kilometriä pitkä lasku antaa luovimisen harjoitteluun hyvät puitteet. Lopetin melontani sunnuntaina puolen päivän jälkeen Vanhankaupungin koskelle. Matkaa Hyvinkäältä Helsinkiin kertyi reilut 70 kilometriä. Kaiken kaikkiaan olen nyt melonut 515 kilometriä.

Vantaanjoen ja Keravanjoen melontareittien viitoitus on uusittu keväällä 2003. Viitoituksella ohjataan melojia hankalien koskien ja patojen ohitse. Viitoituksessa on käytetty lehtikuusilankkuja. Toivottavasti uusi viitoitus välttyy ilkivallalta (lisätty 8.6.2003).

Kiitos Harrille saamastani palautteesta! Kirjassani opastan lopettamaan retken Vantaanjoella Vanhankaupunginkoskelle vasemmalla rannalla olevalle kävelytielle ennen koskea ja tien alitusta. Tästä kanootti pitää siirtää tien yli paikoitusalueelle. Vielä parempi lopetuspaikka on hieman aikaisemmin joen oikealla rannalla oleva laituri. Laiturilta kanootin saa siirrettyä vieressä olevalle paikoitusalueelle eikä kanoottia tarvitse kantaa tien yli. (lisätty 21.6.2003)

Pekka Sorjonen ja Alpo Kuusisto laskivat Pääsiäispäivänä tulvivan Pitkäkosken. Kaverukset kiertävät seikkailu-urheilukilpailuja Nordic Fitness Sport Teamissa ja ovat itse puuhamiehinä Nordic Fitness Sport Cupissa, jonka Paloheinän osakilpailussa 29.4.2006 joukkueet tulevat laskemaan Pitkä- ja Ruutinkosket. Lisätietoja kolme osakilpailua käsittävästä kilpailusta osoitteessa www.snowshoe.fi (lisätty 16.4.2006).

Osallistuimme Mikaelan kanssa 29.4. Nordic Fitness Sport Cupin Paloheinän osakilpailuun. Sijoituksemme oli mix-sarjassa kolmas ja koko kilpailussa kymmenes. Matkaan lähti kaikkiaan 22 joukkuetta (lisätty 1.5.2006).







[design by suhis.net]