Etusivulle
2002 2003 2004 2005 Yhteistyökumppanit Palaute
Uskelanjoki 28.5.2003

Uskelanjokilaakso on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Uskelanjoen latvahaaroja ovat Someron ja Kiikalan alueilla sijaitsevat Rekijoki, Terttilänjoki ja Hitolanjoki. Perttelissä Uskelanjokeen yhtyy Kurajoki. Rekijoen Häntälän notkot ovat kuuluja kasvi- ja hyönteismaailmastaan. Rahoitetun pikkuapolloperhosen ainoa manner-Suomen esiintymä on Häntälässä. Häntälän notkot ovat Suomen oloissa ainutlaatuista maisemaa, jota lehmät ovat laidunnuksellaan muokanneet.

Uskelanjoen valuma-alueen pinta-ala on 566 km², josta peräti 44 % on peltoa ja ainoastaan 0,6 % järviä. Uskelanjoen Kaukolankoskella on joen keskivirtaama 5,0 m³/s. Uskelanjoki virtaa Kiikalan, Perttelin ja Salon halki ja laskee Halikonlahden pohjukkaan.

Lähdin liikkeelle Kiikalan puolelta Rekijoelta. Uskelanjoen lukuisat kosket olivat vähävetisiä ja kivisiä. Maisemat ympärillä olivat kuitenkin hienot. Salon kaupunki näytti parhaan puolensa joelle ja kaunis ilma oli saanut kävelijät sekä kutulahnan onkijat liikkeelle. Lopetin retkeni jokisuun venesatamaan. Matkaa Rekijoelta jokisuulle minulle kertyi noin 29. Yövyimme Halikonlahdella sijaitsevalla hienolla Vuohensaaren leirintäalueella. Kiitämme Vuohensaaren ystävällistä isäntäpariskuntaa yösijasta.

Salolainen toimittaja ja luontoharrastaja Lasse Kylänpää on kirjoittanut ja kuvannut Uskelanjoesta hienon kirjan "Yllätysten, vastakohtien ja ihmisten Uskelanjoki". Kirja on ennen kaikkea valokuvateos luonnon kiertokulusta vuoden aikojen vaihtelussa, mutta myös vahva kannanotto ihmisen vastuusta ympäristönsä ja sitä kautta itsensä hyvinvoinnin puolesta. Kylänpää lopettaa kirjansa muutamaan lauseeseen jotka viimeistään pakottavat lukijansa ajattelemaan tekojaan ja tekemättä jättämisiään.

"Ravinteiden ja jätteiden valumista voidaan hillitä, roskaaminen lopettaa, niittyjä elvyttää, virtavesiä kunnostaa ja rantametsiköitä säästää. Vihreästä laaksosta voisi tulla virkistyksen lähde. Ihmisen teot ovat kuin joki itse - pienistä puroista kasvaa vesistö. Meillä on vielä mahdollisuus."

Viisaita sanoja jotka pätevät muuallekin kuin Uskelanjoelle. (lisätty 1.7.2003)







[design by suhis.net]