Pieni Ihodenjoki saa alkunsa Otajärvestä. Järvi sijaitsee 12 m merenpinnasta Kodisjoen, Laitilan ja Pyhärannan kuntien rajalla. Itse Ihodenjoki virtaa Laitilan ja Pyhärannan kautta mereen. Korkealla vedellä melomisen voisi aloittaa aina Otajärven yläpuolelta Kodisjoelta.
Itse en päässyt aikataulun mukaisesti melomaan Ihodenjoelle vaan joudun palaamaan joelle lauantaina 28.6. Edellisiltana nautittu rasvainen liharuoka laittoi vatsani täysin sekaisin ja näin minulle tuli melomiseen pakollinen välipäivä. Kiitämme yösijasta Suojalan leirintäalueen isäntää.
Meloessani väliin jääneellä Ihodenjoella oli vesi jo varsin alhaalla. Lähdin liikkeelle Alainen Ropanjärveltä, josta minulle kertyi Kaukkaan kilometrejä kymmenkunta. Korkealla vedellä voisi retken Ihodenjoelle aloittaa aina Kodisjoelta asti. Tällöin pääsisi tutustumaan myös hienona lintujärvenä tunnettuun Otajärveen.
Tulipahan Ihodenjoella nähtyä sekin ihme että supikoira on liikkeellä keskellä kirkkainta päivää. Otus ui editseni joen poikki eikä ollut minusta moksiskaan. Hieman ennen supikoiraa onnistuin pelästyttämään pahan päiväisesti valkohäntäpeuran. Näitä sorkkaeläimiä olen retkilläni Varsinais-Suomen joilla nähnyt erityisen paljon. Hirviin en sen sijaan ole törmännyt vielä ensinkään tänä kesänä. Lintujen laulu on myös lähestulkoon lakannut juhannuksen jälkeen.
Ihodenjoella pisti silmään erityisesti kirkas vesi. Vesi ei samentunut edes joen alajuoksulla. Tältä osin Ihodenjoki poikkesi kaikista muista melomistani joista.(lisätty 29.6.2003)