Keväällä 2004 jatkoin melontaseikkailua Pohjanmaan puolella. Ensimmäisenä jokena oli vuorossa Härkmeriån Kristiinankaupungissa.
Härkmeriån virtaa kokonaisuudessaan Kristiinankaupungin alueella. Lähdin liikkeelle tälle pienelle joelle metsäautotien varresta hieman Pakankylän alapuolelta. Matkan keskivaiheilla näin majavan syönnöksiä. Ilahduttavan paljon kuului tiltalttien ja hernekerttujen laulua.
Harkmerifjärden ei ruotsinkielisestä nimestään huolimatta ole merenlahti vaan järvi. Lopetin retkeni järvestä mereen laskevan uoman varteen. Sillan alla olevan pohjapadon alapuolella oli valtavat määrät jokeen pyrkivää siikaa. Kilometrejä Harkmeriånilla kertyi noin 14. Kesän ensimmäisen joen jälkeen melontaseikkailun kokonaiskilometrimäärä on 1 255.
Edellisen yön vietimme isäni kanssa Kievari Länsirannikon helmessa Siipyyssä. Kiitän kievarin emäntää Katariinaa ystävällisestä palvelusta. Erityisesti mieleen jäivät savusaunan pehmoiset löylyt. Lisätietoja kievarista ja Kiilin kotiseutumuseoalueesta osoitteessa www.krs.fi/kilen
Edellisenä päivänä Ylen Pohjanmaan radion toimittaja haastatteli minua puhelimitse. Haastattelu esitettiin aloituspäivänä Pohjanmaan alueuutisissa. Lapväärtissä minua ja isääni haastatteli Suupohjan sanomien toimittaja.