Lapväärtin-Isojoki saa alkunsa Länsi-Suomen korkeimmalta alueelta, Lauhanvuoren kansallispuistosta Etelä-Pohjanmaalta, noin 231 metrin korkeudelta merenpinnasta. Kansallispuistossa on Kivijatana tunnettu hieno muinaisranta. Lisätietoja Lauhanvuoren kansallispuistosta osoitteessa www.metsa.fi
Lapväärtin-Isojoki laskee Kristiinankaupungin eteläpuolella Selkämereen. Valuma-alueen pinta-ala on noin 1098 km² ja se sijaitsee kuuden kunnan, Kristiinankaupungin, Karijoen, Isojoen, Kauhajoen, Honkajoen ja Teuvan, alueella. Pituutta jokiuomalla on kaikkiaan noin 75 km ja keskivirtaama 14 m³/s. Suurin monista sivuhaaroista on Kärjenjoki. Järvisyysprosentti alueella on ainoastaan 0,2.
Lapväärtin-Isojoki on pohjavesivaikutteinen, jonka ansiosta sen vedenlaatu ja virtaamat ovat tasaisempia kuin muissa Länsi-Suomen virtavesistöissä yleensä. Jokea ei ole padottu, muutamaa pohjapatoa lukuun ottamatta. Joki on myös eliölajistoltaan hyvin monimuotoinen. Jokilaakson alueella esiintyy mm. uhanalaista jokihelmisimpukkaa. Jokeen nousee kutemaan vaelluskaloja, kuten meritaimenta, harjusta sekä alajuoksulle siikaa. Myös nahkiaiskanta on kohtalaisen vahva. Purotaimenta esiintyy latvaosien kirkasvetisissä lähdepuroissa. Joki on suojeltu koskiensuojelulaissa. Se on sisällytetty kokonaisuudessaan Natura 2000 alueisiin ja kuuluu myös kansainväliseen Project-Aqua -ohjelmaan.
Lähdin liikkeelle Isojoen kirkonkylältä toistakymmentä kilometriä ylävirtaan. Edellispäivien sateet olivat nostaneet vedenpinnan tulvakorkeuteen ja tämä mahdollisti lähdön suunniteltua ylempää.
Ensimmäiset parikymmentä kilometriä jokiuoma oli todella ryteikköinen. Parhaimmillaan joki oli Isojoen Vanhakylän ja Dagsmarkin välillä. Maisemat olivat hienot ja koskissa riitti vettä. Kilometrejä kertyi yhtenä päivänä 53 ja melontaseikkailun kokonaiskilometrimäärä on Lapväärtin-Isojoen jälkeen 1318.
Kiitän Honkaniemen lomatilan isäntää Askoa yösijasta. Lomatila sijaitsee aivan jokirannassa ja on mm. kalastajien suosiossa. Lisätietoja Honkaniemestä osoitteessa www.nic.fi/~lomatila
Kristiinankaupungin ja Karijoen rajalla sijaitsee kiistanalainen, mahdollisesti Neanderthalin ihmisen asuinpaikkana toiminut Susiluola. Paikalla on saattanut olla ihmisen toimintaa jo ennen viimeistä jääkautta ja näin ollen se olisi laatuaan ainoa Suomessa. Lisää osoitteessa www.susiluola.com