Kiiminkijoella meloessani näin yhden ainoan poron ja senkin "väärällä" puolella jokea. Kiiminkijoessa kulkee poronhoitoalueen eteläraja Perämereltä Puolangalle ja porojen pitäisi pysytellä joen pohjoispuolella. Eläimet eivät kuitenkaan välitä ihmisen asettamista rajoista vaan siirtyvät kesällä uimalla tai talvella jäitä myöten joen toiselle puolelle.

Kiiminkijoki saa alkunsa Puolangalta Kivarinjärvestä. Joki virtaa Utajärven, Ylikiimingin ja Kiimingin kuntien alueilla laskien Perämereen Haukiputaalla Oulun pohjoispuolella. Kiiminkijoen valuma-alueen koko on 3 814 km² ja järvisyys 2,97 %. Kiiminkijoen pääuoman pituus on noin 150 kilometriä ja keskivirtaama 35 m³/s.

Kiiminkijoen arvellaan saaneen nimensä saamen kielen verbistä kapmat, joka tarkoittaa jylistä ja kohista. Kiiminkijoessa 1800-luvun lopulla alkanut uitto oli runsainta vuosina 1937 ja 1944. Viimeinen uittovuosi oli 1958, jonka jälkeen virkistyskäyttö on kasvanut joen merkittävimmäksi käyttömuodoksi.

Vesistöalue on nykyään suojeltu koskiensuojelulailla. Kiiminkijoki kuuluu myös Project Aqua -ohjelmaan, jonka tavoitteena on säilyttää vesistöt jatkuvan tieteellisen tutkimustyön kohteina. Lisäksi se on sisällytetty kansainvälisen harvinaisuutensa takia kokonaisuudessaan Natura 2000 -ohjelmaan. Suomen korkein luonnonvarainen vesiputous, Hepoköngäs, sijaitsee Kiiminkijoen vesistön latvoilla Puolangalla.

Kiiminkijoki on suosittu melontareitti, jonka varrella on paljon melojia, vapaa-ajan kalastajia ja muita luonnossa liikkujia varten tehtyjä taukopaikkoja. Reittiselostus koskiluokituksineen löytyy osoitteesta http://www.kiiminkijoki.fi/sivu/fi/melonta/melontareitti/ Jokivarteen on tosin rakennettu useita uusia rantautumis- ja taukopaikkoja, joita reittiselostuksessa ei ole mainittu.

Ennen kuin laskin kanootin vesille, tutustuin Retkimelonta- ja kalastuskeskus Vuoton Joutseneen. Kiitän keskuksen emäntää minulle ja huoltajina toimineille isälleni ja pojalleni tarjotusta yösijasta. Lisätietoja Vuoton Joutsenen palveluista osoitteessa http://www.vuotonjoutsen.com

Lähdin liikkeelle aurinkoisessa säässä Kivarinjärveltä. Ensimmäisenä päivänä sivuutin Juorkunan ja yövyin Hamarinjärven rannalle pystyttämässäni teltassa. Seuraavana päivänä Hamarilta Joki-Kokon koskelle oli Kiiminkijoki mielestäni kauneimmillaan. Joki-Kokon hienolla taukopaikalla vietimme yön teltoissa yhdessä huoltajieni kanssa.

Kolmantena päivänä etenin Huttukylän koulun laavulle ja valmistauduin seuraavana päivänä laskemaan Koitelinkosken. Koululla pitivät leiriä Kiiminkijoen melojien koskenlaskukurssin vähän toisella kymmenellä olevat lapset. Puljattuaan pari päivää koulun edustan virtapaikassa, lähtivät lapset ohjaajiensa johdolla laskemaan Koitelia. Aikamoinen taidonnäyte lapsilta ja näiden ohjaajilta.

Neljäs ja viimeinen päivä Kiiminkijoella alkoi Koitelinkosken Lussinhaaran laskemisella. Kolmeen haaraan jakautuvan Koitelinkosken oikeanpuoleinen haara on laskettavissa retkikalustolla. Vahingosta viisastuneena kävin rannalta käsin tutustumassa koskeen etukäteen. Kahta päivää aikaisemmin olin Kurimonkoskella törmätä jokeen kaatuneeseen keloon.

Kiiminkijoki ei ole miltään osin mikään erämaajoki. Vaikka yläjuoksulla onkin asutusta harvassa, on metsätalous käsitellyt rantametsiä varsin kovalla kädellä. Rantautumis- ja taukopaikkoja jokivarressa on kuitenkin tiheään ja Kiiminkijokea voi syystä suositella retkimelontakohteeksi.