Autolla kesti ajaa lähes koko päivä Simosta Kemihaaraan. Levättyämme yön yli Kemihaaran lomassa, lähdimme Mikaelan kanssa kolmeksi päiväksi patikoimaan UKK-kansallispuistoon. Patikointireissun päätteeksi lepäsimme vielä yhden yön Kemihaaran lomassa, ennen kuin lähdin melomaan tähän asti ylivoimaisesti pisintä jokitaipalettani. Suuri kiitos erittäin ystävällisestä palvelusta Kemihaaran loman isäntäpariskunnalle Juhani ja Helena Peltoniemelle. Lisätietoja Kemihaaran lomasta osoitteessa www.kemihaara.fi

Kemijoki on Suomen pisin joki. Pituutta sillä on Koilliskairasta Perämerelle kaikkiaan noin 550 km ja keskivirtaama oli vuosijaksolla 1961-1990 553 m3/s. Isohaaran suurin mitattu tulvavirtaama vuodelta 1973 on peräti 4824 m3/s.

Kemijoen vesistön valuma-alue on valtavat 51 127 km2. Valuma-alueesta suurin osa (49 468 km2) on Suomen puolella. Kemijoen valuma-alueen maapinta-alasta on 43% metsää, 28% suota ja ainoastaan 0.7% peltoa. Joen latvoilla on Suomen suurimmat Koillis- ja Itäkairan metsä- ja suoerämaat.

Kemijoen vesistöalueen suurimmat järvet ovat Lokan (417 km2) ja Porttipahdan (214 km2) tekojärvet sekä säännöstelty Kemijärvi (288 km2). Kemijoen erämaiset latvaosat ja Ounasjoen vesistöalue ovat varsin vähäjärvisiä. Kemijoen suurin sivujoki Ounasjoki on suojeltu kokonaisuudessaan koskiensuojelulailla.

Kemijoki on aina ollut Lapin elämän valtaväylä. Kirkas ja kalaisa joki houkutteli eränkävijöitä nousemaan jokea ylävirtaan runsaiden saaliiden toivossa ja ennen valjastamista Kemijoki oli koko Euroopan paras lohijoki. Ensimmäiset pysyvät asukkaat Kemijoen suulla olivat ilmeisesti kuuluisia pirkkalaisia, jotka saapuivat pohjan perille 1200-luvulla.

Ensimmäinen päivä Kemijoella meni meloessa Kemihaarasta Lattunaan ja toinen Lattunasta Mantolaan. Mikaela meloi molempina päivinä minua vastaan. Kolmantena päivänä taitoin noin 50 kilometrin taipaleen Mantolasta Savukosken keskustan ohi Hotelli Samperin savottaan. Mökkimme lämpömittari näytti vielä kuuden jälkeen illalla helteiset +28 astetta.

Erämaisen joen hiekkarannat ja -dyynit olivat suorastaan uskomattoman kauniita. Siistejä olivat myös lukuisat Metsähallituksen ja Savukosken kunnan ylläpitämät rantautumis- ja tulipaikat. Metsäpalovaroituksesta johtuen jouduimme kuitenkin valmistamaan kaikki ruuat kaasukeittimellä. Eniten minua jaksoi kuitenkin hämmästyttää veden kirkkaus. Oma varjo ei suinkaan heijastunut veden pinnasta, vaan joen pohjasta jopa usean metrin syvyydestä.

Savukoskella yövyimme Hotelli Samperin savotan todella mukavassa rantamökissä. Lisätietoja hotellin palveluista osoitteessa www.samperi.com Minun jatkettua melomista Savukoskelta Pelkosenniemelle, kävi Mikaela vielä tutustumassa Samperin naapurissa UKK-puiston Savukosken Opastuskeskukseen.

Missään en ole nähnyt niin paljon törmäpääskyjen pesäkoloja, kuin Keminsaarten hiekkatörmissä. Pääskyt saavat jatkossakin pesiä rauhassa, kun pitkään kummitellut Vuotoksen tekoallas ei toteudu. Vuotosjoki laskee Keminjokeen hieman ennen pääskyjen pesäsaaria ja saarten jälkeen huomattavasti suurempi Kitinen. Tästä eteenpäin aina Kemijärvelle saakka joki virtaa todella leveänä. Pelkosenniemellä rantauduin hieman liian pitkän - ja helteisen - päivätaipaleen jälkeen veneiden laskupaikalle. Taukopäivän vietimme patikoimalla Pyhätunturin kansallispuistossa.

Pelkosenniemeltä Kemijärvelle meloin paikoin todella kovassa kelissä. Leveässä uomassa etelästä puhaltava tuuli ehtii kehittämään isot aallot. Matkan varrella Ylen Radio Perämeren toimittaja haastatteli minua ja Kemijärvellä Koillis-Lapin toimittaja oli minua vastassa yhdessä Mikaelan kanssa.

Kemijärven ja sitä seuraavat Luusuan ja Pirttikosken voimalaitokset sivuutin autolla. Autista jatkoin melomalla Vanttauskosken voimalaitokselle. Luusuasta eteenpäin Kemijoki virtaa komeissa maisemissa korkealle kohoavien rantatörmien ja vaarojen lomassa. Lapin kauneimmaksi kyläksi nimetyssä Viirinkylässä yövyimme Viirin Kelokylän hienossa kelomökissä. Lisätietoja Viirin Kelokylän palveluista osoitteessa http://personal.inet.fi/koti/viirin-kelokyla/index.htm

Viirinkylästä meloin Rovaniemelle. Taukopäivän jälkeen jatkoin Valajaskosken voimalaitokselle. Tästä eteenpäin retkeilyllisesti mielekkäin osuus Kemijoesta oli takanapäin. Loppumatka oli lähinnä melomista voimalaitokselta toiselle. Retken Kemijoella päätin Keminmaalla hieman ennen Isohaaran voimalaitosta. Meloessani vielä Kemijokea, kävi Mikaela tutustumassa etukäteen Kaakamajoen vesitilanteeseen... ja totesi sen huonoksi.

Eerikin kirjoittama artikkeli Ylä-Kemijoen melontareitistä julkaistiin Retki-lehden numerossa 9/06.